Samatvan kouluttajaryhmään liittynyt Iitu Leinonen kertoo omasta joogaharjoituksestaan.
Jooga on ollut merkittävä vaikuttaja elämässäni koko aikuisikäni ajan. Olin vastikään täysi-ikäistynyt, kun aloitin opettajani Jani Jaatisen tunneilla käymisen.
Koen, että olen kasvanut joogaan, se on ollut tapani hahmottaa olemista ja se on antanut konkreettisia keinoja käsitellä elämän muuttuvia tilanteita ja suurimpia kysymyksiä. Joogan kautta olen kohdannut mielettömiä opettajia ja hyviä ystäviä. Jooga on vienyt minua lähelle ja kauas: olen harjoitellut ja opettanut Suomessa, muualla Euroopassa ja Aasiassa.
Opettamisen keskiössä on jooga
Olen luonteeltani sisäänpäinkääntynyt ja ihmisiä välttelevä, omaa rauhaa kaipaava. Joogatunneilla viihdyn parhaiten takarivin nurkkapaikalla. Puhuminen ei ole minulle mieluisaa ja arastelen itseni esiin tuomista.
Joogan opettaminen on kuitenkin erilaista, vaikka opetustilanne on luonteeltaan sellainen, johon en luontaisesti hakeutuisi. Opettaessa keskiössä ei ole minä vaan jooga. En koskaan opettaessani analysoi, miten tai millainen olen, enkä välitä, ajatteleeko joku minusta jotain. Mietin, miten voin ilmaista asiaani tälle henkilölle, tai millaisin keinoin tälle ryhmälle opettamani teeman voi ehkä saada selkeämmäksi.
Harjoituksen perusasioita on omien rajojen tunnistaminen, ja yhtä lailla opettaessa pyrin hahmottamaan mitkä ovat ne rajat, joiden puitteissa opetan. Opetustilanteen jälkeen en vatvo epäonnistumisia, mutta käyn läpi mitä olisin voinut muotoilla toisin ja mitä on muutettava jatkossa.
Opettaminen on minulle oman harjoituksen jatke. Oma harjoitus on opettamisen pohja. Jooga on käytäntöön sidottu harjoitus, ja jos ei harjoittele itse, ei ole mitä opettaa. Joogasta on helppo puhua mutta sitä ei ole helppo harjoittaa. Antoisaa, hyödyllistä, kiinnostavaa, mutta ei helppoa.
Kunnioitus omia opettajia kohtaan
Jooga opitaan edistyneemmiltä joogeilta, henkilöiltä jotka ovat jo käyneet läpi sen vaiheen harjoituksessa, jossa olen nyt. Suuri onneni tässä elämässä on ollut kohdata ja saada olla oppilaana opettajille, jotka ovat omistautuneet joogan harjoittamiselle.
Valtava kunnioitus opettajiani kohtaan on saanut minut myös usein kyseenalaistamaan oman toimintani. Mikä minä olen ketään opettamaan, kun ymmärrykseni aiheesta on ehkä vain promille siitä tasosta, jolla minua on opetettu? Mitä jos ohjeistan väärin, mitä jos aiheutan jollekulle enemmän harmia kuin hyötyä?
Minua on auttanut ajatus siitä, miten opettaminen ei ole jotain irrallista siitä, mitä muutenkin tekisin, vaan tavallaan yksi harjoituksen puolista. Vähän samaan tapaan kuin päivän aikana kuljemme erilaisissa rooleissa ja suhteissa – kuten perheenjäsenenä, ystävänä, naapurina, työntekijänä, asiakkaana – niin samaan tapaan oman harjoituksen varrella roolit vaihtelevat. On hetkiä olla opettaja ja on hetkiä olla oppilas.
Hahmotan olevani joogaa jakaessani yksittäinen pieni lenkki pitkässä opetusketjussa. Ketju on käynnistynyt kauan ennen minua ja tulee jatkumaan kauan jälkeeni. Suhtaudun opettamiseen takaisin antamisena, sillä olen saanut harjoitukselta itse valtavan paljon, ja tuntuu vain reilulta tehdä sen mitä pystyn siirtääkseni tietoa eteenpäin. Näin jooga säilyy elävänä perinteenä.
Ohjenuorani joogaopettajuutta miettivälle
Jokaisen joogaa opettavan tulisi olla ensisijaisesti oppilas. Harjoituksen prosessia ei voi kiirehtiä, ja samoin opettajuus on prosessi johon kasvaminen ottaa aikaa ja valtavasti harjoittelua. Opettajaksi tuleminen on aktiivista tekemistä, pitkäjänteistä toistoa. Joogan harjoitteluun ja opiskeluun voi rauhassa varata elämän verran päiviä.